Futsal-Ykkönen

07.03.2020

Tervarit vs AU klo 12.00

Pelipaikka: Urheilutalo, Oulu
Liput:
Lopputulos: 3-6

Ennakko

AU lähtee hakemaan sarjapaikalle sinettiä pohjoisesta

Alastaron Urheilijoilla on edessään iso viikonloppu, kun se kohtaa ensiksi lauantaina Oulussa Tervarit ja sunnuntaina Raahessa AS Moonin. Lauantain ottelun härski alkamisaika (12.00) tarkoittaa sitä, että AU matkaa jo perjantaina Ouluun majoittumaan tuoreiden pelijalkojen takaamiseksi.

 

AU varmistaa sarjapaikkansa myös ensi kaudelle Ykköseen, mikäli se voittaa jomman kumman otteluista, tai mikäli FC OPA ei voita Vaasassa FC Kiistoa lauantaina. Viininpunaiset lähtevät kuitenkin joka tapauksessa voittamaan molempia otteluita siinä missä muitakin tähän astisista otteluista. Tässä vaiheessa kautta AU ei enää kerro etukäteen, millä ketjuilla joukkue hyökkää Tervareiden kimppuun tai ketkä puolestaan pelaavat Moonia vastaan.

 

Syyskierroksella AU voitti Tervarit Loimaalla lukemin 4-1. Vastustajan harmiksi AU pelasi tuolloin "jalkapalloa", johon viime kauden liigajoukkue ei sitten lopulta sopeutunut. Purppuralohikäärmeet on kuitenkin jengi, mikä ei sorru koskaan ylimielisyyteen. Oulussa on varmasti luvassa tiukempi peli nälkäistä ja nuorta vastustajaa vastaan. Tervarit on sarjassa neljäntenä, mutta sillä ei ole käytännössä enää asiaa nousutaisteluun. AU on sarjassa edelleen kahdeksantena.

 

Viime viikonloppuna AU pelasi kaksijakoisen ottelun. Maalipaikkoja siunaantui kosolti kivikovaa Kiistoa vastaan, mutta tehokkuus loisti poissaolollaan ja myös puolustuspelissä jäi petraamisen varaa. Tähän joukkue haluaa löytää lääkkeet Oulussa. Tiivis oman pään pelaaminen tuottaa varmasti tarvittavan määrän vastaiskuja.

 

Lisämausteen viikonlopun otteluihin tuo se, että katsomoissa on Oulussa ja Raahessa enemmän väkeä, mihin joukkue on muualla juurikaan tottunut. Moonin peleissä käy joka kerta yli 200 katsojaa. Moon-peliä on turha tässä vaiheessa enemmin ennakoida. Kerrottakoon kuitenkin, että viime kohtaaminen päättyi syksyllä Loimaalla 4-4-lukemiin. Tuolloin AU nousi upeasti neljän maalin takaa tasoihin. Moon on sarjassa viidentenä ja myös se pelaa lauantaina ottelun alle, ennen sunnuntain kohtaamista. Joukkueesta löytyy yksi yli 30 tehopisteen mies, kun Marko Keinänen on tehoin 13+23 pistepörssissä viidentenä Alastaron Jani Luoman ja Tuomas Happosen välissä.

Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal  /  Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet