Viime kausina AU peittosi pääkilpailijat keskinäisissä kohtaamisissa, mutta tällä kaudella oli toisin. Pari äärimmäisen tiukkaa tappiota koitui kohtalokkaiksi, kun pelit kääntyivät loppuhetkillä väärään suuntaan esimerkiksi Tampereella ja Espoossa. "Win the right games" did not happen.
Purppuralohikäärmeiden miehistö muuttui kauteen lähdettäessä jälleen totutun hillitysti. Uusina pelaajina ryhmään liittyivät nuoret Eeli Aaltonen, Juho Marttila ja Aladin Ljesnjanin. Lähtijäpuolella oli saman verran väkeä, kun Viljami Järvistä, Henri Saarista ja Teemu Virtasta ei tällä kaudella AU-paidassa nähty. Jälkikäteen tarkasteltuna etenkin Virtasen poissaoloa oli mahdoton paikata. Tämä oli toki etukäteen nähtävissä. Niin kova tekijä Virtanen pohjapelaajana oli kaksi edellistä kautta mestarillisine katkoineen sekä pelinavaamisessa.
Ilari Mettälä puolestaan muuntautui yhden ottelun stunttimieheksi, kun siviilikiireet veivät miestä ympäri maapalloa. Toivotaan että näitä kavereita nähdään vielä AU-paidassa.
Vaikka vanhojen pelaajien ikävöintiin käytettiin kappale, niin pakko kehua AU-tulokkaita. He sopeutuivat joukkueeseen loistavasti ja toivat kukin oman mausteensa lohikäärmekeittoon. "Allu" Ljesnjanin nousi pelitapahtumissa isoimpaan rooliin ja häneltä nähtiin tasaisia otteita kierroksesta toiseen. Kauden huipensi hattutemppu SoVon verkkoon.
Mainittakoon tässä vielä toiset stunttimiehet Ville Seppä ja Kalle Kultanen. Aina hienoa, kun jannut tulevat jeesailemaan kotiseuraansa. Seppä torjui komean voiton Turun Pallokerhosta.
Valmennuspuoleen Jouni Virta toi uutta näkemystä ja energiaa uutena miehenä. Korvaamaton lisä ryhmään ja sitoutumisprosentti tasan 110. Hänen mietteitään kaudesta voi lukea hieman alempaa.
Sitä ennen ikikoutsi Sami Happonen kertoo napakan näkemyksen päättyneestä liiga-aikakaudesta.
- Eka kausi liigassa oli rimpuilua, silloin raavittiin tulosta sitten kun tarvitsi. Liigakarsinnassa oli myös sitten sama juttu. Viime kausi oli hyvää eteenpäin menoa ja sitä kautta odotukset tätä kautta kohden olivat paljon korkeammalla. Mun mielestä ollaan edelleen menty tietyissä asioissa eteenpäin. Meidän pallollinen peli on paljon parempaa ja se rakenne on paremmin kunnossa, etenkin kun vertaa ensimmäiseen kauteen. Pakko sanoa, että puolustamishommaan ollaan otettu takapakkia, Sami aprikoi.
Yksilötasolla kehut meni Rei Hodan suuntaan, joka niittasi komeat tehot 12+3.
- Kiva, että Reiska alkoi pääsemään sille tasolle, jota häneltä on odotettu pidemmän tovin. Maaleja ja onnistumisia tuli kivasti, tasaisesti läpi kauden. Se ei ollut mikään yksittäinen piikki, Sami kehui.
Samin kommentteja on helppo kompata. Perä vuosi tällä kaudella aivan liikaa ja oli silmiinpistävää, että vastustajat tekivät maaleja järkyttävän paljon AU:n omista virheistä. Futsalissa toki usein maalit ovat seurausta jostain virheestä, mutta tällä kaudella niitä tuli korostetun paljon ja räikeitä sellaisia. Meille oli aivan liian helppo tehdä maali ja liian harvoin vastustaja joutui hakkaamaan päätään seinään. Vastapainona terävyys puuttui omissa maalipaikoissa. Joukkue tarvitsi järkyttävän paljon tontteja yhtä osumaa kohden. Mukaan mahtui silti paljon, paljon hyviä, jännittäviä ja tasaisia pelejä.
Jos jatketaan yksilötason perkuuta, niin Jani Luomaa ei voi jättää mainitsematta. Hän iski liigatasolla AU:n tehopiste-ennätyksen 11+14=25. Pistepörssistä hänen edeltään löytyi vain kymmenen suomalaispelaajaa ja muutama ylikylän ukko ulkomailta. Sisäisen pistepörssin kakkosmies oli Tuomas Happonen, joten tutut kaverit kärkikaksikossa. Mikke Louhela pystyi kaikkien iloksi taas olemaan syksyn jälkeen täysillä messissä ja nakutti tehoja totutusti yli pinna per peli -tahdilla.
Tulokaskoutsi Jouni Virran haastattelu
Kuinka hyvin Futsal-Liiga sarjana vastasi odotuksiasi? Tuliko joku asia yllätyksenä?
- Futsal-Liiga oli kyllä ihan niin kova sarja kuin ennakoinkin. Ja jopa joiltain osilta kovempikin, nyt kun pääsi pelejä ja vastustajia seuraamaan parketin tasolta tai matsivideoilta vähän tarkemminkin. Esim. runkosarjan voittaneen Akaa Futsalin nippu on kyllä tosi kova ja laadukas. Tavallaan se kärkijengien hyvyys oli siis vähän yllätyskin.
Kuinka hyvin AU ryhmänä vastasi odotuksiasi? Tuliko joku asia yllätyksenä?
- AU-ryhmä kyllä ylitti omat odotukseni. Kausarihan mulla on ollut aiemmin, joten olin pelaajistosta melko hyvin selvillä etukäteen. Ja omia vanhoja junnusarjojen valmennettaviani joukkueessa oli 7-8 pelaajaa, joten heidän tasonsa oli tiedossa. Kehua täytyy nyt taas äijiä, että ennakkotiedoista ja havainnoista huolimatta osaaminen ja tekemisen taso oli kyllä vielä napsun kovemmalla tasolla kuin oletin. Tietty tuota puolta nyt pääsi näkemään eri tavalla treeneissä ja peleissä, mutta nostaisin sen silti ilahduttavaksi ja positiiviseksi puoliyllätykseksi.
Mikä oli AU:n suurin onnistuminen kaudessa?
- Omasta mielestäni suurin onnistuminen oli pallollisen pelin kehittyminen ja monipuolistuminen. Ja tietty sitä juuri pyrittiinkin monipuolistamaan ja myös adaptoimaan kulloisenkin vastustajan mukaan. Väittäisin, että tällaiset jutut rikastuttivat kyllä meidän pelaamistamme, vaikka kauden lopputulema oli mikä oli. Ja kyllä me mielestäni tuon pallollisen pelin kehittymisen kautta saimme luotua tällä kaudella runsaasti maalipaikkoja. Ainut vaan, että viimeistelyssä meille jäi parantamisen varaa. Luomistamme paikoista olisi kyllä verkon pitänyt heilua useammin. Se on fakta.
Mikä ottelu jäi itsellesi parhaiten mieleen?
- Parhaiten mieleen jäi AU-FC Kemi, kun tulimme Riku Tammisen maalilla tasoihin 3-3-tilanteeseen ja venyimme jatkoajalle. Siinä matsissa noustiin kovaa jengiä vastaan parin maalin takaa tasoihin, ja hyvällä esityksellä. Kaudesta nostaisin vielä esille ikimuistoisena juttuna Rikun 13 maalin kauden. Ikimuistoisena siksi, että kun treenit alkoivat Alastaro-hallilla elokuussa, Riku nakutti joka paikasta palloa maaliin. Katsoin että vau! Mun oli helppo sitten povata kausiennakossa, että Riku painaa vähintään 10 maalia kauden aikana. Aiemmilla kausilla verkko ei ihan noin tiuhaan ollut kuitenkaan heilunut. Joku varmaan vähän naureskelikin povaukselle. Mutta ähäkutti, niin vaan Riku painoi menemään. Ja useimmiten omalta tontiltaan maalin edestä, tyyli oli vapaa. Koko joukkue seurasi tätä kauden mittaista maalijahtia hymyssä suin Rikua kannustaen. Sopiva lopetus tuolle saagalle oli sitten Rikun 5-3-kaudenpäätösosuma voitossa VehU:a vastaan. Se 13 maalia oli hieno kausitarina, muistan sen varmasti sitten joskus vanhempana herrasmiehenä vielä kiikkustuolissakin, Jouni fiilisteli.
Loppusanat
Turha joukkueen on ruoskia liikaa itseensä menneestä. Pöytä on nyt puhdas ja aletaan kirjoittamaan uutta voittavaa lukua tarinaamme. Vastustajat vaihtuvat parketilla, mutta niin se urheilussa menee. Tästä otetaan opiksi, pelataan jatkossa entistä paremmin ja kehitetään toimintaamme keskittymällä vain omaan tekemiseen. Pidetään käyrät ylöspäin myös yleisömäärissä ja somepöhinässä jatkossakin.
Pelaajatilastot Futsal-Liigassa 2023-2024 (Ottelut, tehopisteet)
Luoma Jani 21, 11+14=25
Happonen Tuomas 20, 4+13=17
Hoda Rei 18, 12+3=15
Louhela Mikke 13, 5+9=14
Tamminen Riku 21, 13+0=13
Ljesnjanin Aladin 18, 5+5=10
Alisaari Aake 21, 3+6=9
Loponen Juuso-Petteri 19, 2+1=3
Pekonen Aleksi 18, 2+0=2
Muurinen Eelis 15, 1+1=2
Salonen Joel 17, 0+1=1
Rouhiainen Otto 5, 1+0=1
Niinimäki Petri 12, 0+0=0
Kultanen Kalle 1, 0+0=0
Seppä Ville 3, 0+0=0
Köönikäs Mikko 15, 0+0=0
Marttila Juho 14, 0+0=0
Nieminen Eemil 20, 0+0=0
Aaltonen Eeli 14, 0+0=0
Mettälä Ilari 1, 0+0=0
Joukkuetilastot Futsal-Liigassa 2023-2024
(Ottelut, 3 pisteen ottelut, 2 pisteen ottelut, 1 pisteen ottelut, 0 pisteen ottelut, tehdyt maalit-päästetyt maalit, pisteet)
22 / 2/ 1 / 1 / 18 / 60–136 / 9
Kuva: Henrik Siiskonen
Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal / Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia