AU avitti GFT:n maalitalkoita heikolla pelaamisellaan. Käytännössä kaikki ensimmäisen jakson kolme päästettyä maalia syntyi viininpunaisten omista töhöilyistä. Kentällä nähtiin hämmentävän heikkoja ratkaisuja, joista rutinoitunut GFT rokotti surutta.
Armoa ei annettu myöskään toisen jakson alussa, kun kotijoukkue paukutti kaksi maalia ensimmäiseen vaihtoon. Peli oli sillä selvä. Ainakin puolet lopputuleman maaleista olisi pitänyt jäädä syntymättä.
Joukkueiden parhaina palkittiin Riku Oras ja AU:lta kapteeni Tuomas Happonen, jolle palkinto oli vähintäänkin ansaittu.
Pelitouhuihin pikkuvaivojen jäljiltä palannut Riku Tamminen summasi ottelun paluumatkalla Niinimäen bussissa.
- Kummeli-maaleja. Usko ja toivo oli koetuksella. Liian helppoja maaleja omiin koko ajan. Lohjan ABC:lla katseet käännettiin seuraavaan viikonloppuun. Tämä ei kertonut siitä viikonlopusta yhtään mitään, Tamminen pohti.
Vaikka AU:n maaliero kärsi kolauksen, niin asetelmat pysyivät muuten samoina, kun myös JoSePa ja TPK viettivät nollan sarjapisteen viikkoa.
Kuva: Henrik Siiskonen
Copyright Alastaron Urheilijat r.y., Futsal / Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia